torstai 7. huhtikuuta 2011

opiskelijaäidin mietteitä

Kävin tänään kurkkimassa oman opiskelupaikkani vaalipaneelissa. Sain kuulla ko tilaisuudesta vasta aiemmin päivällä, ja ihmettelin kyllä että paneeliin oli pienistä puolueista kutsuttu/saapunut vain Muutos2011 edustaja.
Siellä keskusteltiin kaikenlaisista asioista, mutta se, mihin itse haluan nyt sanani sanoa ennen nukkumaanmenoa on opiskelu ja opiskelijoiden oikeudet. Keskustelu lähti siitä, kun kysyttiin mitä opintotuille pitäisi tehdä, jatkokysymyksenä opiskeluajan rajoittaminen kyllä/ei vastauksin. Vaikka olen itse tällä hetkellä opiskelija, en ole ottanut sitä mitenkään kovasti esille. Paneelissa ehdokkaat totesivat kaikki ykskantaan, että opintotuki pitäisi nostaa indeksiin (vasemmiston ehdokas Dan Koivulaakso tosin totesi viksusti, että tämä ei riitä, se vain estää opiskelijoita köyhtymästä lisää). Samalla lähes kaikki kertoivat, että tulorajoja pitäisi nostaa. Opiskeluaikaa osan mielestä piti rajoittaa, osan mielestä ei.
No niin. Sitten mun ajatuksia. Tottakai opintotuki pitäisi nostaa indeksiin, se on itsestäänselvää. Perusturvalla tosin korvattaisiin opintotuki, työttömyystuki ja alhaisimmat vanhempainpäivärahat, joten se olisi parempi ratkaisu. Se, mikä mulla kuitenkin eniten särähti korvaan oli tuo tulorajojen nosto. Mun mielestä tulorajoja voi ja pitääkin nostaa, sillä jos joku haluaa ja omaa voimavaroja ja resursseja (kuten aikaa) työntekoon opiskelun ohella se on tietenkin ok. Työkokemus on tärkeää, ja ilman sitä on usein hankala saada töitä, vaikka olisikin paperit jostain koulusta. MUTTA kaikilla ihmisillä ei ole mahdollisuutta työntekoon opiskelujen ohella. Esimerkiksi minä itse haluan viettää aikaa myös lapseni kanssa, ja tätä mahdollisuutta mulla ei olisi jos tekisin koulun lisäksi töitä. Ihmisillä on erilaisia syitä, mikseivät he voi tai halua tehdä koulun ohella töitä, eikä tämä mun mielestä ole väärin. Työnteko myöskin saattaa pidentää tätä joidenkin mielestä nyt jo liian pitkää opiskeluaikaa. Ei kaikkien tarvitse olla superihmisiä, joilla riittää aika ja rahkeet kaikkeen. Ihminen ei elä tehdäkseen töitä, vaan työtä tehdään, jotta eletään. Lapsen työ on leikki, opiskelijan työ on opiskelu. Samoin kuin myös esimerkiksi muusikon työ on musiikintekeminen (tämän nostin tähän siksi, että vaikka Piraattipuoluella on JOILLAIN ehdokkailla joitakin ihan järkeviäkin mielipiteitä en kuitenkaan ymmärrä puolueelta esimerkiksi tekijänoikeuksien rajoittamista koskevia ehdotuksia).
Se tässä näin lyhykäisyydessään. Kiitän suunnattomasti paria ihmistä, jotka ovat kysyneet multa asioita. Arvostan! Olen vastannut sähköpostiin heille. :)
Ai niin! Olen myös facebookissa! Mun sivujen löytyy täältä:  http://www.facebook.com/pages/Anni-Wallenius-ehdolla-eduskuntaan-numerolla-49/206103589406798

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti