torstai 30. maaliskuuta 2017

koulunkäynnistä

Minulla on 9- vuotias poika. Toisinaan keskustelumme ovat varsin korkealentoisia,mutta koetan aina olla hänelle rehellinen vastauksissani. Olen yrittänyt pitää omat mielipiteeni itselläni keskustellessani hänen kanssaan, vaikka toki toisinaan ne tulevatkin esiin. Lapsen kuuluu saada kysyä ja kyseenalaistaa, ja oppia. Tämän tekstin loppupuolella onkin ajatuksiani siitä, minkälaisen opinpolun haluaisin lapsillemme.

Nyt, kun tässä kuussa kaikki ihmiset ovat vihdoin päässeet juhlimaan rakkauttaan tavoilla, jotka heteropareille ovat olleet itsestäänselvä oikeus, tulee mieleeni eräs kerta kun tasa-arvoisesta avioliittolaista eduskunnassa keskusteltiin: Olimme lapseni isovanhemmilla kyläilemässä. Televisio oli auki, ja siellä oli tämä keskustelu menossa. Kukaan meistä ei varsinaisesti sitä seurannut, mutta sivukorvalla kuuntelimme. Lähtiessämme kotiinpäin selitin pienelle ihmiselle mistä oli kyse; kansanedustajat siellä yrittivät päättää, saako kaksi poikaa tai tyttöä mennä naimisiin keskenään. Osa oli sitä mieltä, että vain tyttö ja poika saavat, osan mielestä sukupuolella ei ollut merkitystä. En kertonut omaa kantaani missään vaiheessa. Pieni lapseni katsoi minua ihmeissään, ja kysyi, että miksi pojat eivät saisi mennä naimisiin keskenään?

Mielestäni tämä on yksi hieno esimerkki siitä, että lapset eivät ole ahdasmielisiä syntyjään. Heidät kasvatetaan siihen.

Lapset ovat uteliaita ja avoimia, ja myötätuntoisia.

En tiedä, olenko vieläkään kertonut kantaani avioliittolaista lapselleni. Tuskin. Uskon hänen silti tietävän mielipiteeni. Miksei ihmiset saisi mennä naimisiin rakkaudesta, oli kohteena sitten kumpaa sukupuolta oleva henkilö hyvänsä?

Sen sijaan olen kyllä puhunut lapseni kanssa ilmastonmuutoksesta. Ja Trumpista (tai oikeastaan, lapseni on puhunut Trumpista, johon olen parhaani mukaan koettanut vastata).

Eräänä aamuna kouluun mennessä lapseni kysyi , että jos kerran ilmastonmuutos on huono asia kaikkien mielestä, niin miksi arktisella porataan öljyä kun se kiihdyttää ilmastonmuutosta?
Pienen ihmisen (ja vähän isommankin usein) on vaikea ymmärtää, että asioita tehdään silkasta ahneudesta. Vaikka tiedetään, että jokin asia tuottaa suuren määrän ikävää miljoonille ihmisille, ei siitä välitetä jos ITSE saadaan tuottoa.

Lapseni vuoksi haluan tehdä maailmasta parempaa. Minun lapseni, ja sinun lapsesi.

Haluan maailmasta tasa-arvoisemman, haluan, että pojat voivat kyseenalaistamatta käyttää kynsilakkaa, olla herkkiä, juosta ja kiivetä. Haluan, että tytöt voivat kyseenalaistamatta tehdä täysin samoja asioita. Myös koululla ja päiväkodilla on tärkeä rooli tasa-arvokasvatuksessa.

Haluan, että ihminen koosta, ihonväristä, taustasta, uskonnostaan riippumatta voi tehdä halutessaan näitä kaikkia asioita, ja paljon enemmän.

Haluan että jokainen utelias lapsi saa mahdollisuuden kysyä ja kyseenalaistaa.

Kaikilla lapsilla ei ole mahdollisuutta saada vastauksia kysymyksiinsä kotoa. Eikä kaikkiin kysymyksiin kellään ole mahdollisuutta vastata, ja siitä syystä tarvitsemme kunnollisen oppipolun lapsillemme.

Haluan, että heille turvataan hyvät eväät elämään lähtien päivähoidosta.  Jokaisen lapsen subjektiivinen päivähoito-oikeus on taattava, lapsen sosiaalisten taitojen oppimisen takia jo ennen kaikkea. Riippumatta siitä, ovatko vanhemmat töissä vai kotona. Haluan, että päiväkodeissa on tarpeeksi paljon henkilökuntaa lapsia kohden, ja että ryhmäkoot ovat tarpeeksi pieniä, jotta henkilökunta voi todella keskittyä jokaiseen lapseen.

Haluan, että jokainen lapsi voi mennä kouluunsa ekologisesti kävellen tai pyöräillen. Että koulu on lähellä. Haluan, että jokaisessa koulussa opettajilla olisi aikaa opettaa ja keskittyä siihen pääasialliseen työhönsä, eli lapsiin ja pedagogiikkaan. Ei palavereissa istumiseen, vaikka tietysti välillä niitäkin tarvitaan. Haluan, että jokaisen lapsen koulussa opettajien lisäksi olisi tarpeeksi koulunkäyntiavustajia, kuraattoreita, terveydenhoitajia, psykologeja. Haluan, että mikäli maahanmuuttajataustaiset lapset laitetaan yleisopetuksen luokille suoraan, ilman valmistavaa luokkaa, taataan opettajille tarpeellinen tuki esimerkiksi avustajilla.

Haluan, että peruskoulun jälkeen jokaiselle nuorelle taataan jatko-opintopaikka. Myös vähävaraisemmalla lapsella täytyy olla mahdollisuus mennä halutessaan esimerkiksi lukioon, ilman pelkoa siitä millä maksaa koulukirjansa.

Haluan (vaikka tämä onkin valtakunnantason politiikkaa jo), että jo seuraavan asteen koulutuksissa olevien on mahdollista keskittyä opintoihinsa. Opintotukea on nostettava niin, että sillä elää, opiskelu on opiskelijan työtä. Opintotukeen on myös saatava lapsikorotus.

Jos kunnilta viedään sote-uudistuksen vuoksi iso osa tehtävistään, jää koulutus yhdeksi tärkeimmäksi. Ja siihen on panostettava. Elinikäiseen oppimiseen. Vaikka tässä kuvasinkin vain lapsien oppimista, myös aikuisopiskelu (sekä ammattiin tähtäävä että ns. huvin vuoksi harjoitettu) on tärkeää, ja sitä on tuettava.

Annetaan ihmisille mahdollisuus kehittyä paremmiksi.

Miksi olen ehdokkaana

Toivon, ettei teksti ole liian epäselvä. Toivon myös, että jaksatte lukea loppuun asti. Tämä ei ole pitkä. 

Aikoinaan tein vaalityötä ystävälleni Heikki Takkiselle. Heikki oli SKP:n listoilla sitoutumattomana kunnallisvaaliehdokkaana, työväenopiston johtokunnassa, Käpylän Klubin toiminnanjohtajana. Toki Heikki oli ja on myös kaikkea muuta, mutta minä tunsin Heikin alkujaan Klubin kautta. Heikki ei päässyt valtuustoon, listalta ainoana valittiin Yrjö Hakanen. Tuolloin lupasin Heikille, että minä lähden sitten seuraaviin vaaleihin hänen puolestaan. Lupasin sen alunperin ihan vitsillä.

Kun seuraavat vaalit koittivat, minulle soitettiin ja minua kysyttiin ehdokkaaksi. Suostuin, ja olin jopa jokseenkin innoissani siitä. Olihan se uutta ja jännittävää. Koin, että minulla on jotakin annettavaa, enkä kokenut sitä myöskään liian kuormittavaksi.

Sen jälkeen minua on säännöllisin väliajoin pyydetty ehdokkaaksi. EU-vaaleista kieltäydyin suoraan; en kokenut vaaleja omikseni, enkä kokenut tietäväni asiasta tarpeeksi lähteäkseni mukaan. Muihin olen lähtenyt.

Ja nyt seuraa shokkipaljastus! En oikeastaan koe palavaa intohimoa politiikantekemiseen. Koen kyllä halua muuttaa maailmaa, olla osana tekemässä siitä parempaa. Mutta varsinaisen politiikan jättäisin mielihyvin muille. Ongelmaksi muodostuukin vain se, että suurin osa poliittisista toimijoista tällä hetkellä eivät miellytä minua. Koen, että minulla on edelleenkin jotain annettavaa. Mutta, keskittyisin mielelläni perhe-elämään ja omaan työhöni ja vapaa-aikaani, luopuisin ehdokkuuksista heti, kun tilalle tulisi tarpeeksi täyspäisiä muita ihmisiä. Maailmassa ei kuitenkaan voi tai pidä elää sillä mentaliteetillä, että kyllä joku muu hoitaa ja tekee. Täytyy siis toimia itse. Olla itse mukana ehdolla. Olla itse osana palapeliä.

Olisin kuitenkin kykeneväinen kunnallispolitiikkaan. Olen lukenut ja kuunnellut, ja minulla on omatunto. Jos minut kaupunginvaltuustoon valitaan, keskittyisin hommaan täysillä ja olisin rehellinen itselleni ja äänestäjilleni. Ja tekisin sen ihan mielelläni.

Ps.Tästä klikkaamalla pääsette lukemaan aiemman tekstini, jossa avaan tarkemmin syitä siihen, miksi olen SKP:n listoilla (edelleen).

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Helsingin säästöistä

Helsingin kaupunki tekee voittoa (Viime vuodelta ennätykselliset 465 miljoonaa, yhtiöt mukaan lukien 598 miljoonaa). Yllätys!

Paitsi että Helsinki on tehnyt voittoa jo vuosia. Lisäksi kaupungillamme on saatavia enemmän kuin velkoja. Rahaa on jo aiempinakin vuosina säästetty "pahan päivän" varalle. Samaan aikaan palveluista leikataan.

Nyt kunnallisvaalien alla Yrjö Hakasen lisäksi muutkin ovat havainneet Helsingin rahavarannot. On ehdotettu mm. veroalennuksia.

Minä maksan mielelläni veroja. Tiedän, etten maksa niitä kovin paljoa, kun en kovin kummoisesti tienakaan (vakityö kaupungilla ei ole taloudellisesti kovin rikastuttavaa). Puolisoni, joka tienaa reippaasti minua enemmän, maksaa myös mielellään veroja, vaikka ne syövätkin aimo annoksen hänen palkastaan (itse asiassa hän maksaa veroja vuodessa enemmän, kuin mitä minä tienaan bruttona).

Mielestäni parempi ratkaisu olisikin siis palveluiden turvaaminen. Vuosikausia jatkunut leikkauspolitiikka voitaisiin lopettaa, ja rahaa voitaisiin lisätä päiväkoteihin, kotihoitoon, palveluasumiseen, opetukseen, maahanmuuttajien integraatioon, mielenterveyspalveluihin, kulttuuriin ja kirjastoihin... Listaa voisi jatkaa pitkälle.

Jos esimerkiksi päivähoito-oikeus taattaisiin kaikille lapsille ja ryhmäkokoja pienennettäisiin, palkattaisiin lisää henkilökuntaa lapsiemme päiviin. Tämä vaikuttaisi työllisyyteen. Sama tulos olisi muidenkin palveluiden lisäämisessä. Henkilöstöä tarvittaisiin lisää.

Tietysti palveluiden turvaamisessa olisi muitakin hyviä puolia, kuin henkilöstön lisäämisen kautta tuleva työllisyyden parantuminen.

Kunnolliset kunnalliset lähipalvelut vähentävät eriarvoisuutta. On täysin idioottimaista ajatella, että kaikilla on samat mahdollisuudet, jos yksi pääsee lääkärille kahdessa minuutissa kunnon hoitoon ja toinen ei välttämättä pääse edes terveyskeskukseen, kun lähin sellainen bussimatkan päässä, liikkuminen vaivalloista ja lippujen hinnat korkeat. Jos yksi pääsee lapsesta asti harrastamaan, opiskelemaan, ja elämään turvassa, kun toinen joutuu koulussa syömään päivän mahdollisesti ainoan ateriansa. Jos jatko-opinnot jäävät peruskoulussa menestymisestä vain haaveeksi, kun rahaa ei ole koulukirjoihin saati vuokraan tai ruokaan.

Mitä varhaisemmin ongelmiin puututaan, sitä pienemmällä todennäköisyydellä ne eskaloituvat. Varhainen puuttuminen ja tukeminen voi olla hetkellisesti kallista, mutta pidemmällä tähtäimellä se säästää yhteiskunnan varoja.

On tietysti hieno asia, että rahaa on säästössä, ja toki sitä kannattaa vähän ollakin, mikäli siihen on mahdollisuus. Mutta ei kenenkään kannata elää kuin Roope Ankan, kituuttaen suuren rahavuoren päällä. Ei edes kaupungin. Käyttäkääme siis Helsingin rahaa järkevästi, mutta käyttäkäämme sitä silti.


sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Taas ehdolla

Uusi vuosi, vanhat ajatukset. Eli mikäli mielipiteeni sinua kovasti kiinnostavat, voit näin aluksi lukea vanhoja tekstejäni. Mielipiteeni eivät ole muuttuneet vuosien varrella, vaikka hiustenväri onkin vähän vaihdellut.

Syy, miksi olen edelleen SKP:n listoilla (sitoutumattomana) ehdokkaana, on yksinkertaisesti se, että se on puolueista ainoa joka on toiminut koko ajan johdonmukaisesti ja rehellisesti, aidosti vasemmistolaisesti.

Suomessa on nähdäkseni kaksi rehellistä poliitikkoa, joista vain toisen kanssa olen pääosin samaa mieltä - Päivi Räsänen ja Yrjö Hakanen. Molemmat heistä ajavat oikeasti niitä asioita, joita lupaavat, tosin ensiksi mainitun kanssa mielipide-eromme ovat todella suuret.