paluu arkeen

Tänään on virallinen vaalipäivä. Olen kaikin puolin kyllästynyt neljän vuoden välein heräävään tietoisuuteen politiikasta ja vaaliteemoista, oli teemat kullakin mitkä hyvänsä. Huomenna koittaa paluu arkeen, ja kaikki hienot puheet ja lupaukset voi unohtaa. Kun kerran äänestää (jos äänestää) on tehnyt voitavansa ja seuraavat neljä vuotta voi taas valittaa.

Aivan takuulla minäkin valitan vielä jostain seuraavan neljän vuoden aikana. Ja olen kyllä äänestänytkin. Mutta minä aion myös seurata edustajien toimia ja tekoja. Aion osallistua itse tärkeiksi kokemieni asioiden hoitamiseen ja niiden edesauttamiseen. Ei yhteiskunta muutu kerran neljässä vuodessa, vaan pikkuhiljaa koko ajan, myös vaalien välillä. Toivon, ettette unohda sitä.

Eilen oli muuten hieno mielenosoitus vapaakauppasopimuksia vastaan. Marssin itse taas anarkistien rumpuryhmän liepeillä; kotoisin paikka. Näin tuttuja, ja Helsinkiä.

Peruspalveluista leikkaaminen on lyhytnäköistä säästöpolitiikkaa.

Haluaisin nyt nostaa esille mielipiteeni varhaisesta tuesta sekä matalan kynnyksen palveluista, vaikka ne ovatkin ehkä enemmän kuntatason politiikkaa kuin valtakunnallista.

Kun palveluista leikataan, saadaan aikaan hetkellinen säästö, joka kostautuu myöhemmin moninkertaisina kuluina.

Esimerkkinä lapset ja nuoret; erityistä tukea tarvitsevien tuen järjestämisen täytyy tapahtua jo päiväkodissa. Ongelmat ja tuen tarve pitäisi tunnistaa varhain, jotta tulokset ovat hyviä. Tähän on hyvä keino esimerkiksi erityislastentarhaopettajien palkkaaminen. Tällä hetkellä esimerkiksi Stadissa eltoilla on asiakasmääränään niin suuri joukko, ettei työn hoitaminen välttämättä suju toivotulla tavalla. Tarvitaan siis lisää näitä. Tuen tarve on hyvä arvioida jo päiväkodissa, koska myöhemmin voi ongelmat olla jo niin suuria ettei niihin ihan pienillä avuilla saada ratkaisuja. Esimerkkinä vaikkapa ADHD, asperger, lukihäiriö jne. Jos ongelmat havaitaan vasta koulussa, tai jos niihin puututaan vasta koulussa, voi olla jo liian myöhäistä, ja se vasta kalliiksi tuleekin.

Vaalikoneissakin on kysytty lakisääteistä luokkakokoa kouluihin, mutta päiväkodeista ei puhuta mitään.  Päiväkotien ryhmäkoot ovat monin paikoin valtavia, ja henkilökunta saattaa olla vaihtuvaa. Ryhmäkokoja on siis pienennettävä, eritoten aivan pienten lasten ryhmissä.
Lisäksi kouluihin on saatava paikallaolevat (ts. ei monessa koulussa kiertävät) kuraattori, psykologi, terveydenhoitaja ja erityisopettaja.
Nuorten syrjäytyminen tulee kalliiksi yhteiskunnalle, ja lähes tulkoon kaikki tiedostavat tämän. On käsittämätöntä, että silti leikataan juuri sieltä, missä ratkaisun avaimet olisivat.

Maahanmuuttajien koulunkäynti on myös saatava paremmin hoidetuksi. Vuosi valmentavassa luokassa ja yleisopetukseen! Jos maahan saapuu lapsi, joka ei osaa välttämättä kirjoittaa tai lukea edes omalla äidinkielellään, on vuosi todella lyhyt aika oppia sekä ylipäänsä koulunkäyminen että suomen kieli ja muut tarvittavat koulutaidot. Kielitaito on tärkeä perusta kotoutumiselle, ja kielenopetus pitäisi muutenkin hoitaa paremmin ja sen pitäisi painottua enenevissä määrin naisiin ja lapsiin, sillä naiset jäävät usein hoitamaan kotia eivätkä välttämättä kuule suomea kovinkaan paljoa.

Matalan kynnyksen palveluilla tarkoitan siis esimerkiksi asukastaloja, ja nyt lopetettua psykiatrista päivystystä. Ne ovat suuri apu monelle, joka muuten ajautuisi yhteiskunnan ulkopuolelle tai ongelmiin.

Olen Käpylän Yhdyskuntaklubi ry:n hallituksen varapuheenjohtaja, ja kerronkin nyt meidän esimerkkimme yhteiskunnan säästöistä. Jos jokainen syrjäytynyt nuori, pitkäaikaistyötön, päihde- tai mielenterveyskuntoutuja, yhdyskuntapalvelija ja maahanmuuttaja maksaa valtiolle, niin me klubilla olemme säästäneet valtion ja kunnan rahoja kymmeniä miljoonia euroja.

Käpylän klubi on avoin paikka kaikille. Se pyörii eri lähteistä tulevilla tuilla (esim. nuorisoasiainkeskus, sosiaalivirasto jne). Klubilla on töissä palkallisena kaksi henkilöä, loput ovat edellä mainittuja työttömiä tai kuntoutujia jne. Klubilla lapset ja nuoret pelaavat biljardia, leipovat, tekevät läksyjä, keskustelevat ja meluavat, vain muutamia mainitakseni. Aikuiset (juuri täysi-ikäisyydestä eläkeläisiin) tulevat kahville tai teelle, keskustelemaan, lukemaan lehtiä jne. He kaikki oppivat tulemaan toimeen eri ikäisten ja eri taustaisten ihmisten kanssa. Klubi toimii yhteistyössä lähialueen koulujen, kirjaston, iltapäiväkerhon ja poliisin kanssa. Esimerkiksi lasten ja nuorten ongelmia selvitellään yhdessä, ja niihin puututaan.
Työntekijät saavat mahdollisuuden opetella (takaisin) työelämään rauhassa, niin että moni on kuntoutunut ihan niihin oikeisiinkin töihin. Itse koin klubin aikoinaan hyvinkin vahvasti turvapaikakseni, ja veikkaan että niin tekee moni muukin nyt ja silloin. Kuitenkin klubilta leikataan tukia jatkuvasti, ja toiminta on vaakalaudalla. Jos tämä (ja muut tämänkaltaiset) loppuu, mihin menevät lapset, nuoret, vauvat, vaarit, mummot, kissat, koirat, taustastaan riippumatta?

Ennaltaehkäisy on siis parasta säästöä.

Lopuksi vielä muistuttaisin, että huomenna on vapaakauppasopimusten vastainen kansainvälinen toimintapäivä. Mielenosoitus Helsingissä, kokoontuminen Narinkkatorilla kello 14. Toivottavasti näemme siellä! Saa tulla vetämään hihastakin jos kokee tarpeelliseksi moikata. :)

Jatkuva kasvu ja tuotteliaisuus.

Jatkuvasti puhutaan talouden kasvusta ja siitä, kuinka mikäkin asia tuottaa. Usein tulee tunne, ettei yksilö ole mitään, jollei se ole (tarkoin määriteltyjen kriteerien mukaan) tuottava. Aina pitää käydä töissä ja opiskella, tehdä muutama veronmaksaja lisää (kunhan olet kohtuullisen hyvin toimeentuleva hetero, ja mieluiten vieläpä kantasuomalaisen näköinen ja niminen). Työtäkin on monenlaista, on niitä niin sanottuja paskaduuneja, ja sitten on "kunnollisia" töitä. Kaiken päälle vielä taiteellisilla aloilla työskentelevät ("ihme hihhuleita kaikki tyyni, eiväthän ne edes tee oikeaa työtä").

Mikä on oikeaa työtä? Onko työn tekeminen nykyään jo niin suuri arvo itsessään, että työtä pitäisi tehdä palkattakin?

Kannustavat sosiaaliturvat jne. muut vastaavat ovat hyviä ainoastaan siinä tapauksessa, että ne koskee kaikkia. Jos työttömät laitetaan mihin tahansa töihin 9e/pv korvauksella on mielestäni varsin kohtuullista että esimerkiksi kansanedustajat tekevät samoin. On älytöntä vaatia toista tekemään ilmaiseksi työ, josta itse ottaisit palkan.

Entäs se jatkuva kasvu? Jos kulutuksemme jatkuu tähän tapaan, ei meille riitä enää useampikaan maapallo (ja ikävä kyllä niitä elinolot omaavia planeettoja on tällä hetkellä tiedossa vain yksi). Raja tulee vastaan. Meidän on muutettava kulutustottumuksiamme sekä yksilöllisellä tasolla että yritystasolla. Yrityksien voitot eivät saa mennä ekologisuuden edelle, siitä on säädettävä laissa (jonka noudattamista pitää myös valvoa).

Alkoi muuten soida taas päässä Pax Americanan Nuori ja syrjäytynyt tätä kirjoittaessani. Version huonolla äänen- ja kuvanlaadulla voitte kuunnella tästä. 

Tein muuten talouspoliittisen vaalikoneen, joka oli jäänyt vastaamatta aiemmin. Onneksi sain vinkin koneeseen, ja sen sai vielä täyttää, sillä koneessa oli hyvät kysymykset. Siellä myös vastasin mielipiteeni mukaisesti, että Suomen tulisi liittyä EU:n rahoitusmarkkinaveroon. Hesarin vaalikoneeseen on eksynyt joku virhepainallus ja siellä siis vastauksena väärin se, etten kannattaisi tätä. Harmikseni huomasi vasta tovi sitten. Talouspoliittisen vaalikoneen vastaukset minun osaltani löydätte tästä.

kahvia ja propagandaa

Tänään ehdin taas jalkautumaan vaalityöhön Pihlajamäkeen ja Maunulaan. Kävin äänestämässäkin, kun kirjasto sattui viereeni.

Vaalikentillä ollessa kaipaan taas kaihoten kaunista keliä, vaikka varustelukysymyshän tuo ulkoilu taitaa olla. Parhaimpia keskusteluja tänään oli erään eläkeläisrouvan kanssa säästökuureista, minimieläkkeistä ja asukastaloista. Päädyimme molemmat siihen lopputulokseen, että palveluista karsiminen ja säästäminen on lyhytnäköistä politiikkaa, joka tulee vielä aiheuttamaan suuria kustannuksia.

Varsinaisen vaalityön jälkeen tulin Käpylän klubille, jossa istui nuorimies lukemassa viimeiseen lukion kokeeseensa. Lukeminen keskeytyi, kun poika ryhtyikin tenttaamaan minua kaikenlaisista kysymyksistä. Seurueeseen liittyi vielä toinenkin poika kyselemään mm. kielipoliitiikasta. Hurjan kivaa! Viksuja nuoria. Toisen kanssa sivuttiin ensimmäiseen maailmansotaan johtaneita tapahtumia sekä öljykriisiä, puhuttiin armeijan määrärahoista ja tehtävistä ja tulevasta armeijakokemuksesta. Poikaa ihmetytti, kun totesin tuntevani vain kourallisen armeijan käyneitä ihmisiä. Lähipiirissäni on siis pääosin sivareita ja totaalikieltäytyjiä.

Pidän vaalityöstä. Puheiden pitäminen ja yksipuolinen paasaus ei niinkään ole lähellä sydäntäni, mutta tykkään keskustella. Kiireetön kommunikointi kahvin lomassa on mitä parhainta. Ihmisten kohtaaminen ja uusien näkökulmien saaminen avartaa omaakin maailmaa.

Tässäpä päivän kuulumiset. Vaalikentille kahvittelemaan taas töiden salliessa, eli torstaina.  Stadissa numerolla 133!

pienpuoluepäivä

Ylellä on tänään pienpuoluepäivä. Kenties sen kunniaksi yle julkaisi "Kuka on oikeistolaisin, kuka liberaalein? - Katso, miten ehdokkaasi asettuu poliittiselle nelikentälle" jutun, johon ei ole otettu mukaan yhtään pienpuoluetta. Pitäisiköhän nyt itkeä vai nauraa?

(Aiemmin, eli 2011, Etyjin vaalitarkkailijat ovat jo huomauttaneet Yleisradiota siitä, että se antoi liian vähän näkyvyyttä eduskunnan ulkopuolisille puolueille.)

Ylipäänsä eduskuntapuolueet ovat etulyöntiasemassa vaaleissa. Puoluetuki mahdollistaa mm. massiivisen mainostuksen busseissa ja kadunvarsilla jne. Eduskunnan ulkopuolisille tukea ei heru, vaikka eikös juuri ns. heikoimmassa asemassa olevia pitäisi tukea enemmän (noin yleisestikin)?

Minusta olisi mielenkiintoista nähdä, minkälainen eduskunta ja hallitus muodostuisi, jos jokainen ehdokas saisi joko saman (pienen) summan vaalirahoitusta, tai vaihtoehtoisesti ei lainkaan. Jos kaikki ylimääräinen mainostaminen kiellettäisiin. Vain vaalikoneet, vaalitaulut, internet, ja jalkatyö kaupungilla olisi sallittua.
Olisikohan silloin enemmän merkitystä myös vaalien välisillä teoilla? Olisiko kansaa vaikeampi huijata uskomaan (useimmiten tyhjiin) lupauksiin?

Olisiko eduskunnan ulkopuolisilla puolueilla silloin tasavertaisempi mahdollisuus saada ehdokkaita läpi?

Vetoankin siis teihin, olkaa rohkeita ja äänestäkää eduskunnan ulkopuolista puoluetta! Mikäli nykymeno kyllästyttää, on älytöntä äänestää Arkadianmäelle niitä samoja tyyppejä ja puolueita kuin aiemminkin. Eihän muutosta tapahdu jos ihmiset eivät vaihdu. Lisäksi muistutan nyt yleisesti, että eduskuntavaaleissa äänestetään aina ensisijaisesti puoluetta.

Äänenne ei mene hukkaan. Ei, vaikka kukaan ei vielä pääsisikään läpi.

Yrjö Hakanen muuten kirjoitti äänten "hukkaan" menemisestä hyvän jutun, lukekaa se täältä.

Ennakkoäänestys päättyy huomenna. Muutama ihminen on kertonut jo minua äänestäneensä, kiitos heille rohkeille! Numero on edelleen 133 Stadissa!

kauppasopimukset

Tällä hetkellä yksi ehdottomasti huolestuttavimpia poliittisia asioita on neuvotteluasteella oleva EU:n ja USA:n välinen kauppa- ja investointikumppanuus (ttip), EU:n ja Kanadan välinen vapaakauppasopimus (ceta), sekä kansainvälinen palvelukauppasopimus (tisa).

Näistä kuitenkin puhutaan varsin vähän, vaikka neuvottelut ovat olleet käynnissä jo pitkään (ceta- sopimuksen eduskunnan suuri valiokunta hyväksyi jo joulukuussa 2014). Kaikessa hiljaisuudessa poliitikot siis niin Suomessa kuin muuallakin ovat valmistelleet itselleen mainioita sopimuksia. Eikä niistä kannata kansalle kertoakaan, sillä riskit sopimuksissa ovat valtavat.

Mikä näissä sopimuksissa sitten on vialla? Lyhyesti sanottuna ne vievät meitä aina vain kauemmaksi demokratiasta. Voimaantullessaan sopimukset ohittaisivat kansallisen lainsäädännön.
Sopimuksen vaarana on myös se, että ihmisoikeudet ja ekologisuus jäisivät sijoittajien ja yhtiöiden jalkoihin vielä nykyistä pahemmin.

Esimerkiksi Australian ja Uruguayn rajoittaessa tupakan mainostusta esitti tupakkayhtiö Philip Morris valtioille miljoonien eurojen suuruiset korvausvaateet.
Lisäksi EU:ssa on paljon tiukemmat elintarvikelainsäädännöt kuin meren tuolla puolen, ja sopimuksen myötä ei voitaisi rajoittaa esimerkiksi GMO-ruoan ja hormonikasvatetun lihan tuontia.
Mikäli vahvistettaisiin myös Amerikkalaista patenttioikeuskäytäntöä vaarantuisi mm. lääkkeiden kohtuulliset hinnat, internetin vapaus ja yksityiselämän suoja.

Tässä siis vain muutamia esimerkkejä.

Sopimuksista on neuvoteltu suljettujen ovien takana, joka on jo lähtökohtaisesti väärin ja epäilyttävää, varsinkin kun ottaa huomioon kuinka laajat ja kauaskantoiset vaikutukset sopimuksilla voimaan astuessaan olisi.

Olen vahvasti kaikkia näitä sopimuksia vastaan.
SKP on myös näitä sopimuksia vastaan, ja niistä on maininta myös vaaliohjelmassa.
Toivon myös todella, että loputkin ihmiset heräisivät vastustamaan niitä, vaikka tietoa ei ihan joka tuutista aina tulekaan.

18. päivä huhtikuuta on maailmanlaajuinen toimintapäivä vapaakauppasopimuksia vastaan, ja ainakin minut löytää tuolloin osoittamasta mieltäni klo 14 lähtien Helsingin keskustasta. Linkki tapahtuman facebook-sivuille on tässä.

Lisää tietoa sopimuksista löydät esimerkiksi täältä.

Yksi prosentti

Helsingin Sanomat uutisoi "Rikkain prosentti suomalaisista kotitalouksista omistaa yhä suuremman osuuden kaikesta varallisuudesta."

Mikä se rikkain prosentti siis on? Keitä ne on ne rikkaat? 
Rikkaimpaan prosenttiin yltää, jos kotitalouden nettovarallisuus on vajaat 1,4 miljoonaa euroa. Nettovarallisuus lasketaan, kun varallisuudesta,esimerkiksi asunnoista, kiinteistöistä, osakkeista ja talletuksista, vähennetään velat. 
Ja siis prosenttihan on todella pieni määrä ihmisiä, sen ulkopuolelle jäämme me loput. Keskituloiset, pienituloiset ja köyhät.
Jutun mukaan vauraimmat ihmiset ovat vuosien mittaan vain vaurastuneet suhteessa muuhun väestöön. Paljon puhutaan tuloeroista, jotka ovat myös todellinen ongelma ja kasvava sellainen, mutta kenties vähemmän juttua on ollut varallisuuseroista, jotka ovat aivan yhtä paljon läsnä Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Varallisuudesta saatava tieto ei ole edes täysin tarkkaa, nyt kun varallisuusverosta on luovuttu.

Kuinka paljon ihminen tarvitsee sitten varallisuutta? Eikö hiukan vähemmällä pärjäisi? Entä eikö varakkaimmilla ihmisillä ole kykyä maksaa hiukan enemmän verojakin? Minun mielestäni on. Mielestäni varallisuusvero on palautettava. Eivät miljoonaomaisuuksien haltijat köyhdy siitä, mutta sen sijaan varallisuusverojen avulla valtion kassaan kilahtaisi muutama killinki lisää esimerkiksi lastensairaalaan, josta nyt paljon puhutaan (sivuhuomautuksena; lastensairaala, kuten muutkin sairaanhoito- ja peruspalvelut, on yhteiskunnan hoidettavia, ja keräys sen hyväksi on mielestäni siksi älytön).

Varallisuus keskittyy tietyille ihmisille osittain myös siksi, että tulot voi muuntaa pääomatuloiksi, joissa verotuskin on kevyempi. Olen edelleen sinnikkäästi myös sitä mieltä, että pääomatulot on saatava progressiivisen verotuksen piiriin. Tulojen muuntaminen pääomatuloiksihan on tällä hetkellä käytännössä veronkiertoa, josta niin moni muukin haluaisi eroon. Tyhmä ei ole se, joka tulojaan muuntaa, vaan se, joka tämän toiminnan hyväksyy ja sitä edesauttaa (okei, mielestäni on väärin myös muuntaa  tulonsa pääomatuloiksi, mutta se on tässä sivuseikka). Turha nillittää nykyisten poliitikkojen siis siitä, jos muut tienaavat ekstraa näin, kun ratkaisu kuitenkin on aivan yksinkertainen.

Ongelma on myös globaali. Jos oikein muistan, maapallon rikkain 10% omistaa yli 90% kaikesta. Ei se ole oikein.

Tässäpä siis tämän päivän mietteet, lyhyestä virsi kaunis. Huomenna alkaa ennakkoäänestys, niin Suomessa kuin ulkomaillakin, eli muistakaa käydä laittamassa lappuun 133 jos Helsingin piiriin kuulutte!

kolme asiaa

Maanpuolustus : Mielestäni Suomen pitäisi pysyä liittoutumattomana ja hoitaa diplomaattisuhteitaan sekä itään että länteen hyvin. Ei NATOA, eikä mitään EUn yhteistä armeijaa. Pohjoismaiden välistä yhteistyötä kannattaisi sen sijaan kyllä lisätä. Armeijan määrärahoja ei pitäisi lisätä. Siviilipalveluksen kestoa pitäisi lyhentää, ja Jehovan todistajia pitäisi kohdella samalla tavalla kuin muitakin totaalikieltäytyjiä. Armeija kuitenkin on syytä Suomella olla, sillä mikäli täällä ei ole omia sotilaita, tulee tänne takuuvarmasti muiden maiden sotilaita. Mieluummin siis omat kuin muiden. 

Armeijan koulutus voisi painottua kuitenkin tällä hetkellä mielestäni enemmän esimerkiksi erilaisien ekokatastrofien hoitoon ja kriisinhallintaan.

Lisäksi armeijaan liittyen lupasin ystävälleni nostaa esiin huolenaiheen rauhanturvaajien oikeudesta kunnolliseen jälkihoitoon. He tekevät työtä kriisipisteissä, ja heille kuuluu hoito valtion kustantamana. Olen iloinen rauhanturvaajana toimineen ystäväni avoimuudesta asiaa koskien, en ollut itse tullut edes ajatelleeksi asiaa. Kiitos siis siitä. 

Yrittäminen Suomessa : Kommunistit ja muut vasemman laidan kulkijat mielletään ilmeisesti usein (tai sitten olen vain törmännyt tähän mielipiteeseen tavallista useammin) melko yritysvastaisiksi. Henkilökohtaisesti minulla ei ole mitään yrittämistä vastaan itsessään. Olen sitä mieltä, että yrittäjät ansaitsevat kunnollisen sosiaaliturvan. Mikro- ja miniyrittäjillä on usein taloudellisesti todella haastavaa, ja varsinkin ikävien tapahtumien jälkeen pärjääminen vaikeaa. Yrittäjät on siis saatettava sosiaaliturvan piiriin, ja yhtenäistettävä muiden ihmisten kanssa niin että he, yrityksellä huonosti mennessä, saavat samanlaiset etuudet kuin normiduunarit jne. (Tämäkin hoituisi perusturvalla, jota SKP ajaa.) Lisäksi mikro- ja miniyrityksiä pitää tukea muutenkin enemmän, ja heidän on helpommin voitava palkata työntekijöitä (=tämäkin vaatii siis monesti tukea). Tämä tukisi työllisyyttäkin kätevästi. 

Opetus : Koulutuksesta ei saa leikata. Toimiva koulujärjestelmä on olennainen osa hyvinvointiyhteiskuntaa. Koulussa pitäisi olla tarpeeksi (osaavaa) henkilökuntaa; niin opettajia kuin koulunkäyntiavustajia, sekä oppilashuoltoryhmää (terveydenhuolto, kuraattorit, psykologit). Taito- ja taideaineita pitää tarjota peruskoulussa, niistä ei saa leikata. Pelkkä yleissivistys ei aina pitkälle riitä, ihminen tarvitsee taidetta, kulttuuria, urheilua jne. Toimiva ja tasa-arvoinen peruskoulu myös on tulevaisuuden säästöä. Opintotuki tulisi korvata perusturvalla, sillä opiskelijan työ on opiskella. Jos joku haluaa ja pystyy ohella töihin, on se ihan hieno juttu, mutta kaikki eivät syystä tai toisesta siihen pysty. Lukukausimaksut on ihan naurettava idea, joten niitä vastaan olen tietenkin myös. On myös käsittämätöntä että opiskelijat usein pakotetaan ottamaan lainaa, sillä esimerkiksi sossusta ei saa täydentäviä tukia ellei lainaa ole ottanut.

Erityisopetuksen tasoa ei saa laskea, siitä ei saa leikata. Jokainen ansaitsee mahdollisuuden koulunkäyntiin, oli sitten erityistä tukea tarvitseva tahi ei. 

Mainiota kansainvälistä autismitietoisuuspäivää kaikille.