Tapahtuipa viime viikolla: olin spårassa lapseni kanssa, tulossa Hakaniemestä Käpylään. Spåraan nousi suomalainen näyttelijä, joka matkustettuaan yhden pysäkin verran poistui etuovesta ja kiitti kuljettajaa kovalla äänellä. (Tästähän on ollut juttua aiemminkin, tästä kuskien kiittämisestä, mutta kerron nyt kuitenkin tämän tarinan.) Sen jälkeen muutaman seuraavan pysäkin ajan ihmiset oikein hakeutuivat etuovelle, ja kiittivät lähtiessään. Eivät tietenkään kaikki, mutta kuitenkin hyvin moni.
Ja miksi mä jaoin tämän tarinan? Siksi, että tästä mulle tuli tosi hyvä mieli. Voi olla, että esimerkistä otettiin mallia paremmin sen takia, kun kiitos tuli niin huomattavalla volyymillä ja sen verran tunnetulta hahmolta, en tiedä. Joka tapauksessa laumaeläiminä me seurataan kaikenlaisia esimerkkejä, loistavaa että myös hyviä. Jokaisen kannattaa mun mielestä tehdä pieniä hyviä tekoja, vaikka kuinka huomaamattomia. Sillon ehkä muutkin alkaa tehdä!
Itse kiitän kuskia, jos poistun etuovesta. Jos dösä/spåra on ihan täynnä ja olen jossain takana, en ala huutelemaan lujalla äänellä, koska olen yleisesti ottaen tosi huono huutamaan. Annoin myös kesällä ystäväni kanssa eräälle random-dösäkuskille ruusun (koska meillä oli ylimääräisiä). Siitä tuli tosi hyvä mieli, kuski yllättyi ja ilahtui selvästi, kun ojensimme kukan, kiitimme palveluksista ja toivotimme hyvää kesää.
Ihmiset tuppaavat (mun kokemukseni mukaan ainakin) aika harvoin kehumaan toisiaan. Tai sanomaan mitään hyvää toisilleen, edes sitä kiitosta (ja kiitos nyt sentään kuuluu ihan peruskäytöstapoihin, ainakin mulle näin on opetettu..). Mä olen opetellut sellaisen tavan, että jos mulla on jotain hyvää sanottavaa mielessä niin mä yleensä sen kyllä aina sanon. Tulee itselle ja toiselle hyvä mieli, päivä paranee huomattavasti!
Positiivista syksyä siis vaan, palaan taas asiaan joskus, kun tulee jotain mieleen.. :)
Kävin muuten kirjoittamassa tänään huoneentaulun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti