maanantai 22. lokakuuta 2012

Vuoritalo

Aikoinaan, kun musiikkitaloa piti rakentaa, oli Makasiinit pahasti tiellä. Sattuipa sopivasti, ja joku sytytti ne palamaan iloisiin liekkeihin. Itsekin olin paloa katselemassa ja kauhistelemassa.
Käpylässä sijaitseva Vuoritalo on suojelukohde. Talo on hyvällä paikalla, jonne saisi kalliita asuntoja (esimerkiksi), mutta taloa ei voida purkaa. Sattuipa sopivasti, Vuoritalo paloi eilen illalla taas, ja tällä kertaa niin pahasti ettei sammutustöihinkään ryhdytty…
Itse kävin Vuoritalolla nuorempana, kun se vielä oli Punk Ry:llä. Siellä tuli käytyä keikoilla ja pelattua kikkeriä (pöytäfudista) ja tavattua tuttuja. Ja kivaa oli. Kaikki sujui hyvin. Punkkarit olivat kunnostaneet taloa, tehneet mm. ulkovessan. Naapureiden kanssa oltiin yhteistyössä. Sittemmin punkkarit joutuivat talosta lähtemään, ja Käpylän Yhdyskuntaklubi ry vuokrasi talon. Mietittiin, miten taloa voisi kunnostaa ja käyttää (esim nuorisotilan kaltaisesti jne).
Vuoritaloa ei enää kunnosteta, se lie selvä. Mitä tontille sitten voisi tehdä? Esimerkiksi rakentaa kunnollisen asukaspuiston. Tai, mikäli paikalle halutaan rakentaa taloja, pitäisi niiden ehdottomasti olla kaupungin vuokra-asuntoja, ei kovan rahan yksityisiä vastaavia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti